16 01.2014
Kirjoittaja:

Suomi isännöi kauden 2014 ensimmäistä Red Bull Crashed Ice – tapahtumaa Serena Ski – laskettelukeskuksen pysyvällä alamäkiluisteluradalla. GoPro oli paikan päällä jo karsinnoissa tutustumassa rataan ja GoPro on paikalla myös itse osakilpailussa.

Serenan alamäkiluistelurata sijaitsee Espoossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Helsingistä. Viime talvena rata oli auki tammikuusta maaliskuun loppupuolelle saakka, ja vuonna 2014 rata on jälleen toiminnassa kolmen kuukauden ajan.

Vuonna 2013 noin 2 000 katsojaa seurasi Serenassa järjestettyjä alamäkiluistelun Pohjoismaiden kansallisia mestaruuskisoja, joihin osallistui 120 kilpailijaa. Noin puolet radasta, jolla on osiot sekä aloittelijoille että edistyneemmille luistelijoille, on päällystetty tekojäällä.

Maasta, josta on tullut maailman alamäkiluisteluparhaimmistoon lukeutuvia luistelijoita – kuten Miikka Jouhkimainen, Paavo Klintrup ja legendaarinen Arttu Pihlainen – saattaa vuonna 2014 paljastua kokonaan uusia lahjakkuuksia, kun Red Bull Crashed Ice tuo kansainväliset urheilijat ja kansallisten karsintojen voittajat Serenan radalle, jossa he taistelevat neljän ryhmissä, jopa 60 kilometrin tuntinopeudella.

Takaisin Uutiset-sivulle